Ajantaju katosi, mutta aamuyöllä olen kuitenkin viimeistään kotona

Oon ollut täällä nytten parisen viikkoa, mutta tarkkaa aikaa en enää muista. Vähitellen tuntuu, että olisin ollut täällä jo kauemmin, sillä oon vain yhä enemmän ja enemmän sinut tämän kanssa. Viime viikolla näin tosin unta Suomesta ja teikäläisistä ja kirpaisi vähän tajuta aamuneljältä herätessäni unen vaivaamana, etten olekaan enää Suomessa tutuissa piireissä. Muuten en ole ikävöinyt takaisin enkä ole edes oikeastaan ehtinyt enkä muistanut ajatella Suomea paljoa, sillä täällä on tapahtunut vaan niin paljon kaikkea.

Päivisin vietän aikaa Noran, Lauran ja Ässän kanssa yleensä. Olemme käyneet puistoissa leikkimässä, uimassa, Hop Lop -tyyppisessä sisäleikkipuistossa ja Praterissa eli huvipuistossa. Työaikani loppuu siinä klo 18-19 välillä, jolloin saan tehdä mitä haluan. Käytännössä kuitenkin mulla ei ole olemassa sinällään työaikaa, koska kuitenkin syömme yhdessä ja asumme saman katon alla, joten olen enemminkin palkattu perheenjäsen. Silitän vaatteita, siivoan keittiötä, pistän joskus ruokaa, leikin Noran kanssa ja huolehdin hänestä ja teen ylipäätään samanlaisia kotitöitä, mitä tein kotonakin (silloin kun huvitti/oli pakko). Esimerkiksi eilen illalla pelleiltiin Noran kanssa huijausjutuilla, harjoiteltiin hyppypotkuja ja säikyteltiin toisiamme. 

Lähes joka ilta olen lähtenyt kaupungille muiden suomalaisten au pairien kanssa ja tullut joko viimeisillä metroilla tai yöbussilla takaisin kotia. Illat on aina päässyt vähän venähtämään suunnitellusta, mutta välillä oon malttanut nukkuakin. Wienin yöelämä on vaan aina tosi mielenkiintoista ja aina välillä tulee törmättyä siisteihin tyyppeihin, joiden kanssa voi vaikka vaihtaa jopa puhelinnumeroita.

Yks tai itse asiassa useampi siisti juttu tapahtu itse asiassa toissapäivänä ja eilen. Oltiin minä, Laura ja Ilona MuseumsQuarterilla istuskelemassa ja päätettiin skipata vikat metrot kotia ja venata aamumetroa, sillä silloin emme vielä tieneet meille vievän yöbussin reittejä eikä aikatauluja. Istuttiin ja laulettiin kovaan ääneen Ultra Brata ja Scandinavian Music Groupia, kunnes yks paikallinen tyttö tuli siihen viereen ja kertoi, että laulettiin just sen lempibiisi. Se oli kotoisin Wienistä, mutta oli työskennellyt Turussa sairaanhoitajana tai vastaavissa tehtävissä. Se kans tykkäs kuulemma PMMP:stä ja oli kyl tosi miellyttävä tyyppi ja taas vaihdettiin puhelinnumeroita sen kanssa ja luvattiin olla kuulolla.

Myöhemmin sitten tytöt halusi lähteä baariin, mutta itse en jaksanut eikä iso villapaitanikaan oikein ollut tanssimiseen soveltuva. Siinä vieressä oli random porukkaa heittelemässä frisbeetä ja päätin jäädä sitten mielummin heidän kanssaan MQ:lle ja tytöt läksi sitten baariin. Siinä frisbeejengissä oli muuten ihan hullun taitavia heittäjiä, esim pari jätkää osas heittää sen frisbeen maan kautta silleen, että se kimposi uudestaan ylös suoraan vastaanottajalle. Oli semisti noob olo niiden kanssa varsinkin sillä hetkellä, kun heitin niiden frisbeen sellaisen ison keltaisen pömpelin alle. Se oli lentänyt oikein syvälle pömpelin alle, ettei sitä saanut mitenkään kurottelemalla ja suuaukko oli ehkä max. 40cm korkea, varmaan vähemmän.  Jengi vähän naureskeli asialle eikä kukaan onneksi ei suuttunut mulle siitä. Jotkut kävi hakemassa sitten erään pienikokoisen tytön paikalle, joka joutui ryömimällä hakemaan frisbeen pömpelin alta ja onneksi sai sen sieltä myös. Kiittelin sitä siinä sitten vuolaasti ja juteltiin niitä näitä muutenkin. Hullun siistii jengii vaan, olin tosi iloinen jäätyäni MQ:lle. Lopulta jengi alkoi hajaantua ja pari tyyppiä vei mut tyttöjen luokse baarin eteen. Hullun hyvällä tuurilla tytöt kans sattui istumaan just meidän yöbussin pysäkillä ja päästiin siitä sitten suoraan kotia pienen odottelun jälkeen. 

Eilen sitten Heidi muutti tänne Wieniin ja hengattiin about koko päivä sitten. Illalla lähdettiin ulos pyörähtämään Schwedenplatzilla, Bermudan kolmiossa, Stephansplatzilla ja myös MuseumsQuarterilla. Oltiin jo lähdössä MQ:lta kotia, kun Heidi halusi käydä pyörähtää baarin kautta tai ainakin tsekata sisätilat. Mentiin sit sisälle ja ite olin vaan lähtövalmiina ja yritin saada Heidiäkin lähtemään kotia, kun se eilinen ryömijätyttö tunnisti mut mun olkihatusta ja tuli siihen tökkimään ja moikkaamaan. Eka en edes tunnistanut sitä, vaan tyydyin tuijottamaan sitä tosi epäilevästi. Sit siinä vielä esiteltiin kaikki toisemme uudestaan, kun ei muistettu eiliseltä toistemme nimiä. Sit tää tyttö kertoi työskentelevänsä kyseisessä mestassa (se on kai lastenteatteri päivisin ja kaiketi baari iltaisin, en oikeasti kyl yhtään tiedä) ja niillä oli siellä tänään näyttelijöiden omat bileet, johon saisimme osallistua. Sit jäätiin sinne Heidin kanssa reivaamaan ja tutustumaan jengiin. Oli kyllä vähän randomia mennä sinne, mut ei se mitään, sillä jengi oli vaan hullun kivaa ja meininki oli tosi hyvä. 

Yöllä sitten mun oli pakko lähteä vähitellen jo kotia, koska mulla oli huomenna kuitenkin ns. työpäivä. Ne neuvo sitten meille tien Shottentorille, josta lähti Heidin yöbussi ja onneksi kans myös mun. Oli kyl kauhea säätö alkuun löytää Heidin pysäkkiä, mutta onneksi on AnachB.at eli paikallinen reittiopas.

Julkinen liikenne toimii täällä aivan hävyttömän hyvin, bussi on ollut kerran vain niinkin paljon kuin viisi minuuttia myöhässä, muuten ne kulkee +/-1min aikataulusta maksimissaan. Mun bussirakkaus on vaan leimahtanut uusiin sfääreihin täällä, sillä kaikissa busseissa on jopa se valotaulu, josta näkee seuraavan pysäkin nimen + niiden kanssa on aina vielä suulliset kuulutukset! Semisti vaikeempaa enää kauheasti mössiä bussien kanssa, kun on noin paljon helpotettu paikkojen löytämistä.

Mun täytyy omistaa vielä kappale wieniläisille. Jengi on oikeesti vaan aivan mieletöntä, on vaan niin helppoa mennä ja jutella randomeille, sillä ne on ihan messissä vaan itekin. Siis niin ystävällistä porukkaa, etten edes tajua. Jos Suomessa mun luo tulisi joku ulkomaalainen random, joka yrittäis löyttäytyä mun seuraan, sen kohtalona olisi mitä luultavimmin tulla karistetuksi kannoilta. Asenteet kyl vähän muuttuu täällä ollessa, mikä on vaan hyvä ainakin tuon asian suhteen. 

Pakko kyl tähän väliin kans todeta jotain ihmisten ulkonäöstä. Ihmiset on keskimäärin jännän näköisiä täällä, sillä niillä on piirteitä sekä pohjois-, etelä-, länsi- että itäeurooppalaisista. Pohjoiseurooppalaiset siniset silmät ei ole mitään multiharvinaisuuksia, mutta tummat piirteet muuten ovat tosi vahvoja eteläeurooppalaiseen tapaan. Länsieurooppalaisuus on ruumiinrakeenteessa, mutta kasvonpiirteet on osin itäeurooppalaisia sitten kuitenkin. Naiset on kadehdittavan kauniita täällä kurveineen ja pitkine jalkoineen (aivan käsittämätöntä, miten superpulliaiseksi voikaan tuntea ittensä niiden rinnalla), mutta miehet ei herätä ainakaan mun huomiota. Ne on vähän liian tummia ja kovapiirteisiä mun makuun, mulle on tullut jopa semisti ikävä vaaleita skandinaaveja, joita ihailla. 

Kamalaa, miten paljon unohtaa kaikkia juttuja, joita haluisin teille kertoa ja tänne kirjoittaa. Ostin pienen vihon, jonne oon nyt koonnut asioita joista kirjoittaa. Harmi vaan, ettei kaikki mun muistiinpanot edes herätä mitään muistikuvia välttämättä, pitäisi kirjoittaa muistiinpanot yksityiskohtaisemmin ylös.

PS. Täällä on aivan järjettömän ihania leipomotuotteita, paisun kuin pullataikina täällä rasvaisten ruokien luvatussa maassa.