Meinasin jo kirjoittaa suklaa-avautumisen, mutta ainoana tuntemanani jopa suklaan välttelijänä taitaisin huudella kuuroille korville. Noh, ihmettelin vain suklaan suurta roolia erinäisissä juhlissa kuten pääsiäisessä, joulussa ja halloweenissa, ei tässä muuta.
Mun äiti oikeastaan käski mun kirjoittaa jotain pääsiäisestä, mut nyt ei lähde muualta kuin lapasesta tää kirjoittaminen, mikä toisaalta suo mulle vapauden luritella tänne mitä lystään. En muista enää pääsiäisruokien nimiä, mutta meillä oli tarjolla universaalin suosikin kananmunien lisäksi kotikutoista kalakukkoa, jossa ei ollut kalaa vaan kinkkua. Mutta siis ideana se toimi kuin kalakukko ja maistuikin paremmalta. Toinen pääsiäissafka oli myös tuttu lähtökohdilta, sillä me syötiin korvapuustia. Mut se oli oikeestaan yks iso korvapuusti, joka oli jätetty pötköasteelle. Ja siinä ei ollut voita vaan hunajaa ja rusinoita sen tilalla. Mut se oli hyvää. Niin ja täällä ei virvota. Mut suklaamunia piilotettiin, löydettiin ja syötiin rutosti. Enemmin olisin syönyt mämmiä kerman ja sokerin kera ja äidin pääsiäislammasta ja sen kanssa mustaherukka-minttuhyytelöä kuin tota suklaata. Miksi kaikki rakastaa suklaata? Mulla on vieläkin joku suklaapupu syömättä, mut vien sen varmaan Heidille. Aivovamma. Ja sorruin kyseenalaistamaan suklaan asemaa, mut oikeesti.
Viimeiset pari päivää on mennyt tosi miellyttävissä merkeissä, vaikkakin rytmitys on vähän kaoottista. Pari kertaa oon lähtenyt kruisailee Heidille yömyöhään ja palannut sitten jo aikaisen puolella kotia. Mut mulle noi hetket on ollut tärkeitä. Järkytyksekseni kuitenkin kerran melkein eksyin matkalla Heidille, luulin sen olevan about mahdotonta. Tänään raivasin mun eskaloitunutta silitysvuorta. Suoraan sanottuna hävetti vähän, et miten se nyt tuollaiseksi oli räjähtänyt. Huomenna duunaan sen maan tasalle.
Oon aloittanut jo lopulliseen paluuseen valmistautumisen pari viikkoa sitten. Oon jutellut kavereille, joista en ole kuullut kuukausiin ja herätellyt nostalgiafiiliksiä selaamalla vanhoja kuvakansioita ja muistelemalla Suomen kesää. Sitä kautta mulle on herännyt ikävä protua kohtaan, mau. Haluisko joku tehdä mulle tiimin? Mut varmaan löytää elokuussa Alppipuistosta märehtimässä onnesta muiden tulevan kesän leiriläisten rinnalta.
Olipas tää postaus nyt suhteellisen fail, mut anti olla. Toivottavasti teillä oli kiva pääsiäinen!
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Tuokioita ennen lämpöä
29.10.
tandem päättyi ylläri suomalaisen seuraan, sushia kaikkialla, Iiris, Heidi jää pidemmäksi aikaa, itse en usko jääväni ulkomaille vaan palaavani takaisin Suomeen, lapsen villavaatteilla on löydetty blogiin, luetuin postaus on ensimmäinen kriisi, täällä on paljon suomalaisia, yhtään ruotsalaista tai norjalaista en ole nähnyt
05.12.
facebook-kaveruus on liian iso juttu välillä, Suomi-iltama, sumuinen syksy, muumijoulukalenteri, liikennettä ohjaava poliisi, paras bussikuski ever (01.04. vieläkin muistelen lämmöllä), jouluvalot, epäjouluinen luonto, makea pääruoka, adventtikynttiläkoriste, oon huono joulukalentereiden kanssa, talvi täällä sumuinen, kostea ja tuulinen eli sairaan hyytävä, opin vihdoin tekemään sitä leipää, suomalaisuudella on rispektiä täällä(kin), tuttujen kaksoisolennot, kulttuurishokki, taisteleminen, masennusoireet, ikinä ei ole ollut minnekään näin ikävä ennen tätä hetkeä, en ole enää niin itsevarma ja riippumaton henkisesti kuin ennen olin, missä koti on, paljon pitäisi mukautua muiden mukaan, pitääkö olla juuri se entinen itsensä?
06.01.
Puliukot käyttävät hajuvettä (01.04. ja niin muuten lähes kaikki sukupuolesta riippumatta), oman identiteetin korostamisen analysoiminen, nyt tuntuu elävän aitoa arkea, muistin heikkeneminen, lauseiden ja sanojen muistamisen ja muodostamisen vaikeus (01.04. varsinkin harvemmin käytetyn sanaston mieleen palauttamisen haastavuus tuottaa tuskaa), outoa lomailla Suomessa, mikään ei sinällään muuttunut, vähän hämärä olotila, kahden maan välissä, opiskelu tulevaisuudessa ja alan valitseminen, irrallisuus tuntuu hieman epämukavalta, masennus alustui jo lokakuussa, en ole enää niin kovis kuin tietyllä tapaa olin ennen, herkistyminen, odotan kuitenkin seuraavaa kertaa, kun pääsen Suomeen, väsyttää kun energiaa valui niin paljon, tuntuu jollain tapaa, että uusi aikakausi alkoi taas, oli ihanaa olla tutuissa kuvioissa, nauroin ääneen rumuudelle, hämmentävää identiteetin etsimistä, sillä tarve sen asettautumiselle on suuri, jäähyväiset saivat uuden merkityksen, bussi oli myöhässä ja sain juosta check-iniin ja portille, ahdistaa palata takaisin arkeen, oon taas kipeä, ihana lukea uutisia tauon jälkeen, ulkomailla asuminen pohdituttaa monella tapaa, joulua edeltänyt epätietoisuus palannut takaisin, harmittaa, ettei kaikkea voi ja kehtaa vuodattaa julkisesti (01.04 sensuuri on iskenyt jopa tähänkin, vaikken olisi halunnut), pitäisikö perustaa vielä varjoblogi tähän rinnalle, kohta alkaa taas arki kun perhe tulee kotiin, ihana nähdä heitä pitkästä aikaa
08.02.
Sielu itkee verta, kun kirjallinen ilmaisu vetää viimeisiä henkosiaan verbaliikan piipusta. Janoan kasvokkain keskustelua ja sitä, että jollakin olisi aikaa paneutua ja ymmärtää kokemaani. Vittu.
14.02.
Viikko Weißenseellä muistutti minua mahdollisesta elintavasta ja -ympäristöstä. Olo oli kuin pienen kylän asukilla rutinoituneine toimineen ja näennäinen tekemisen paljous valtasi päivät. Olo oli unelias ja seesteinen, muuttaisin varmaan isona johonkin kyläpahaseen, jos haluan joskus hankkia oikeasti pullantuoksuisen ja kuivan arjen. Eli tuskin, vaikka niissä maisemissa on kiva pyörähtää aina välillä. Olen levännyt.
26.02.
Epävarmuus kasvanut täällä ollessa ja musta on puhjennut tosi tunneherkkä. Pillahdan itkuun, suutun, iloitsen, ihastun ym. todella herkästi nykyään, ihan kuin olisin uudestaan 5-vuotias. Lapsena mulle sanottiin mulla olevan itku ja nauru samassa napissa. Tykkään kyllä olla täällä, mutta aina välillä sitä miettii että mitä vittua sitä tekeekään itselleen. Elän vapaammin kuin Suomessa, mutta
05.03.
Sairasta, BB-talomaista, pinnallista, vaikeaa välillä muistaa elämän realiteetteja. Musta on tullut vähän ujo. Kun erasmus-proukassa oon niin ihmiset puhuu mulle niin mä karkaan kuin kaniini ja oon tosi jännittynyt pieni olento. Oon vaan intopiukeena, mutta sit pyrähdän lentoon kuin pikku lintu. Pitää yrittää taas rohkaistua
01.04.
Lukitsin huoneeni oven, pistin musiikkia soimaan. Levittelen varpaitani ja tarkkailen jalkapöydän rusketusrajoja samalla kun mustaan hampaani lakritsalla. Mulla on niska- ja kaulalihakset järjettömän kipeinä, pitää näemmä siis jatkaa ajattomia tanssitukioita kellareissa. En pidä enää ehkä niin paljoa graavilohesta. Tänään en pue silmämeikkiä, vaan annan ajatusvirran verhota katseeni laskeutuessani pois mustavalkoisuudesta. Olen vähän surullinen noin viiltävistä muistiinpanoistani, sillä olen vastapainona kokenut myös elämäni parhaimpia hetkiä täällä ja nauranut ääneni käheäksi. Tulevina viikkoina vietän aikani vakavissani VAKAVAn ääressä, toivottavasti sieltä löytyisi jotain.
tandem päättyi ylläri suomalaisen seuraan, sushia kaikkialla, Iiris, Heidi jää pidemmäksi aikaa, itse en usko jääväni ulkomaille vaan palaavani takaisin Suomeen, lapsen villavaatteilla on löydetty blogiin, luetuin postaus on ensimmäinen kriisi, täällä on paljon suomalaisia, yhtään ruotsalaista tai norjalaista en ole nähnyt
05.12.
facebook-kaveruus on liian iso juttu välillä, Suomi-iltama, sumuinen syksy, muumijoulukalenteri, liikennettä ohjaava poliisi, paras bussikuski ever (01.04. vieläkin muistelen lämmöllä), jouluvalot, epäjouluinen luonto, makea pääruoka, adventtikynttiläkoriste, oon huono joulukalentereiden kanssa, talvi täällä sumuinen, kostea ja tuulinen eli sairaan hyytävä, opin vihdoin tekemään sitä leipää, suomalaisuudella on rispektiä täällä(kin), tuttujen kaksoisolennot, kulttuurishokki, taisteleminen, masennusoireet, ikinä ei ole ollut minnekään näin ikävä ennen tätä hetkeä, en ole enää niin itsevarma ja riippumaton henkisesti kuin ennen olin, missä koti on, paljon pitäisi mukautua muiden mukaan, pitääkö olla juuri se entinen itsensä?
06.01.
Puliukot käyttävät hajuvettä (01.04. ja niin muuten lähes kaikki sukupuolesta riippumatta), oman identiteetin korostamisen analysoiminen, nyt tuntuu elävän aitoa arkea, muistin heikkeneminen, lauseiden ja sanojen muistamisen ja muodostamisen vaikeus (01.04. varsinkin harvemmin käytetyn sanaston mieleen palauttamisen haastavuus tuottaa tuskaa), outoa lomailla Suomessa, mikään ei sinällään muuttunut, vähän hämärä olotila, kahden maan välissä, opiskelu tulevaisuudessa ja alan valitseminen, irrallisuus tuntuu hieman epämukavalta, masennus alustui jo lokakuussa, en ole enää niin kovis kuin tietyllä tapaa olin ennen, herkistyminen, odotan kuitenkin seuraavaa kertaa, kun pääsen Suomeen, väsyttää kun energiaa valui niin paljon, tuntuu jollain tapaa, että uusi aikakausi alkoi taas, oli ihanaa olla tutuissa kuvioissa, nauroin ääneen rumuudelle, hämmentävää identiteetin etsimistä, sillä tarve sen asettautumiselle on suuri, jäähyväiset saivat uuden merkityksen, bussi oli myöhässä ja sain juosta check-iniin ja portille, ahdistaa palata takaisin arkeen, oon taas kipeä, ihana lukea uutisia tauon jälkeen, ulkomailla asuminen pohdituttaa monella tapaa, joulua edeltänyt epätietoisuus palannut takaisin, harmittaa, ettei kaikkea voi ja kehtaa vuodattaa julkisesti (01.04 sensuuri on iskenyt jopa tähänkin, vaikken olisi halunnut), pitäisikö perustaa vielä varjoblogi tähän rinnalle, kohta alkaa taas arki kun perhe tulee kotiin, ihana nähdä heitä pitkästä aikaa
08.02.
Sielu itkee verta, kun kirjallinen ilmaisu vetää viimeisiä henkosiaan verbaliikan piipusta. Janoan kasvokkain keskustelua ja sitä, että jollakin olisi aikaa paneutua ja ymmärtää kokemaani. Vittu.
14.02.
Viikko Weißenseellä muistutti minua mahdollisesta elintavasta ja -ympäristöstä. Olo oli kuin pienen kylän asukilla rutinoituneine toimineen ja näennäinen tekemisen paljous valtasi päivät. Olo oli unelias ja seesteinen, muuttaisin varmaan isona johonkin kyläpahaseen, jos haluan joskus hankkia oikeasti pullantuoksuisen ja kuivan arjen. Eli tuskin, vaikka niissä maisemissa on kiva pyörähtää aina välillä. Olen levännyt.
26.02.
Epävarmuus kasvanut täällä ollessa ja musta on puhjennut tosi tunneherkkä. Pillahdan itkuun, suutun, iloitsen, ihastun ym. todella herkästi nykyään, ihan kuin olisin uudestaan 5-vuotias. Lapsena mulle sanottiin mulla olevan itku ja nauru samassa napissa. Tykkään kyllä olla täällä, mutta aina välillä sitä miettii että mitä vittua sitä tekeekään itselleen. Elän vapaammin kuin Suomessa, mutta
05.03.
Sairasta, BB-talomaista, pinnallista, vaikeaa välillä muistaa elämän realiteetteja. Musta on tullut vähän ujo. Kun erasmus-proukassa oon niin ihmiset puhuu mulle niin mä karkaan kuin kaniini ja oon tosi jännittynyt pieni olento. Oon vaan intopiukeena, mutta sit pyrähdän lentoon kuin pikku lintu. Pitää yrittää taas rohkaistua
01.04.
Lukitsin huoneeni oven, pistin musiikkia soimaan. Levittelen varpaitani ja tarkkailen jalkapöydän rusketusrajoja samalla kun mustaan hampaani lakritsalla. Mulla on niska- ja kaulalihakset järjettömän kipeinä, pitää näemmä siis jatkaa ajattomia tanssitukioita kellareissa. En pidä enää ehkä niin paljoa graavilohesta. Tänään en pue silmämeikkiä, vaan annan ajatusvirran verhota katseeni laskeutuessani pois mustavalkoisuudesta. Olen vähän surullinen noin viiltävistä muistiinpanoistani, sillä olen vastapainona kokenut myös elämäni parhaimpia hetkiä täällä ja nauranut ääneni käheäksi. Tulevina viikkoina vietän aikani vakavissani VAKAVAn ääressä, toivottavasti sieltä löytyisi jotain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)