Oon yrittänyt jo parin päivän ajan kirjoittaa uutta postausta, mutta aina on homma jäänyt kesken. Tosiaan oon ollut kipeänä keskiviikosta lähtien enemmän tai vähemmän, torstaina ainakin oli kuumetta. Tänään mun käheä viskibassokin osoitti hiipumisen merkkejä, ei tartte enää leikkiä ladyboyta. Yskäkohtaukset bussissa on kuitenkin vieläkin arkipäivää.
Täällä on ollut tosi kuuma, lämpötila ollut aina suunnilleen +30C. Tänään oli supertuskaista, kun huippulukemaksi taisi tulla +34C eli suhteellinen kuolema ja huomenna on ainakin sama meininki (http://news.bbc.co.uk/weather/forecast/54). Oon kuitenkin yllättävän hyvin selvinnyt tästä superkuumuudesta, sillä tää ei oo suomalaistyyppistä Mombasaa. Suunnilleen joka päivä ollaan oltu maauimalassa ja rusketusraidat alkaa olla aika mehevät. Huomenna otetaan vauvaöljy messiin, jos sillä saisi mun vaaleaan vatsaan väriä ja shortsirusketusraidat historiaan.
Oon viihtynyt täällä tosi hyvin, on vaan niin mahtavaa asua oikeasti Wienissä. Hinnat on kokemuksen puolesta naurettavan halvat sekä baarissa että kaupoissa. Spritzer eli puolet viiniä ja puolet vichyä maksaa reilu 2e baarissa ja drinkit on about puoleen hintaan Suomen tasosta. Ruoka on liian halpaa ja hyvää ja hedelmät maistuu kaikki paremmalta täällä kuin Suomessa. Tosin suomalaiset mustikat peittoaa ylivoimaisesti täkäläiset vastineensa.
Vaatteet, kengät ja laukut on myös liian halpoja, kapsahdin kenkiin jo kolmatta kertaa. Pakko pitää kerran kuukaudessa shoppailupäivä, sillä raha katoaa tosi helposti kaikkeen täällä naurettavien hintojen takia. Ai niin, kaikki alkoholi on K-18 ja niitä myydään kaikissa ruokakaupoissa. Tuntuu pikkasen kornilta kattoa maitohyllyn vieressä avautuvaa suurta viinakaappiosastoa.
Tutustuminen uusiin ihmisiin on äärettömän helppoa täällä. Samassa kaupunginosassa on tällä hetkellä minun ja Lauran lisäksi myös kaksi muuta suomalaista au pairia, ihan huippua! Ehdittiin kerran nähdä viime viikonloppuna porukalla, mutta seuraava tapaaminen on varmaan kohtalokkaasti perjantaina. Viime lauantaina oli erään mun perheen entisen au pairin synttärit ja sieltäkin tarttui pari paikallista kontaktia. Jengi on avoimempaa ja helposti lähestyttävämpää kuin Suomessa, muuten kulttuuri on yllättävänkin samantapainen. Sen takia täällä onkin niin helppo olla.
Tällä hetkellä täällä on menossa FilmFestival raatihuoneentorilla, eli joka päivä isolta screeniltä näytetään lähinnä klassisen musiikin konsertteja ilmaiseksi katseltavaksi. Käytiin suomalaispoppoolla siellä sunnuntaina, mutta ehdittiin nähdä vain kapellimestarin kyyneleet ja aplodit. Tässä myöhemmin siellä on Street Festival ja ajateltiin mennä sinne ajoissa. Täällä on muutenkin lähes koko ajan suurempaa ja pienempää tapahtumaa menossa, eilen oli Syyrian hallinnon vastainen mielenosoitus Stephansplatzilla ja tänään samassa paikassa oli jätkäporukan brakedance-show, mikä oli ihan hillitön. Aivan mahtavaa jengiä vaan täällä.
On ihan mahtavaa tietää, miten upea vuosi on tiedossa, kun jo nyt on näin höllivä meininki. Vielä kun nuo saksan kielen kurssit alkaisivat, niin pääsisi kunnolla vauhtiin. Vielä aika usein turvaudun englantiin, jos sönkötyssaksa ei onnistu. Joskus on kuitenkin vaan pakko sönköttää, kun ei kaikki paikalliset vain osaa englantia.
Vielä on jonkin verran turistimainen olo, mutta aina ajoittain tunnen itteni aika paikalliseksi jo. Osaan aika hyvin ulkoa metrokartan ja tiedän, miten pääsee mistä mihinkin, mutta sekoiluja ja sattumuksia silti sattuu. Viime lauantaina kun tultiin baarista Lauran kanssa bussikuski ohjasi meidät väärään bussiin ja lopputuloksena oli aamukuudelta istuminen 16. kaupunginosan kadulla vitsiintyneenä ja väsyneenä. Onneksi aamuvirkut leipurit sitten soitti meille taksin, sillä meillä ei ollut taksin numeroa. Joo, nyt oon tallentanut sen jo puhelimeen.
Mulla on pieni pohdinta myös menossa joulukuun lomastani Suomessa. En tiedä, olisinko siellä vain jouluviikon ja palaisin uudeksi vuodeksi Wieniin, vai viettäisinkö uuden vuoden Suomessa. Toisaalta olisi kivaa hengata siellä vähän pidempi aika ja käydä Jyväskylän lisäksi Helsingissä, mutta toisaalta Wienin uusi vuosi olisi varmasti huikea.
Ai niin! Oli vähän jäätävää saada jäätee vedellä lantrattuna ravintolassa. Pyysin teetä ja vettä, joten ne toi sitten jääteetä vedellä. No onneksi sain kans oikean teen messiin.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Tappajaetanat ja U6
Kolmas päivä Wienissä ja oon kipeänä. Perinteiset flunssaoireet ja korvatkin on tukossa, blogin nimi on tällä hetkellä enemmän kuin osuva. Oon nyt kotona ollessani vaan lipittänyt teetä ja etsinyt villavaatteitani.
Tytöillä (Noralla ja Ässällä) alkaa koulu vasta 5. syyskuuta, joten vähän joustavalla rytmillä päästään liikkumaan päivisin. Eilen oli yhdeksän aikoihin herätys ja aamiainen, ettei aamu venyisi holtittomasti. Siinä sitten soiteltiin Lauralle ja udeltiin naapuriperheen päiväohjelmaa ehdotellen heille retkeä puistoon. Laura ja hänen vahdittavansa Ässä aikoivat mennä maauimalaan, jonne mekin päätimme lähteä lämpötilan huidellessa lähes +30C. Suomessa jengi käy rannoilla uimassa, mutta täällä järvien puutteessa täällä käydään maauimaloissa, jotka on ihan symppiksiä. Siellä sit norppailtiin valoisa aika ja lähdettiin kotiin safkaamaan.
Illalla lähdin Lauran kanssa tsekkailemaan Wieniä. Alunperin meidän piti lähteä randomisti jonnekin kiertelemään, mutta päätimme kuitenkin vain mennä Stephansplatzille eli ihan kaupungin keskustaan. Ostimme juustomakkarat (oi tiedän tiedän, minä niin sanotusti vihaan makkaroita ja erityisesti juustomakkaroita, mutta täällä kaikki liha maistuu jotenkin erityisen ihanalta) ja istuimme pääkadun varrella katselemassa ihmisvirtaa ja ihailemassa arkkitehtuuria. Täytyy ottaa takaisin kaikki pettymykseni rakennusten suhteen, sillä nyt taas olin ihan ällikällä löyty ne taas nähdessäni. En tajua enää, miten muka moisiin pytinkeihin voisi pettyä edes minä.
Metrot kulkevat arkena ja loma-aikaan vain klo 00:30 asti suunnilleen, joten lähdimme jo hyvissä ajoin klo 23:30 Stephansplatzilta kohti Westbahnhofia (voitte seurata seikkailua tämän avulla: http://homepage.univie.ac.at/horst.prillinger/metro/m/largemap-s-wien.html). Jäätiin innokkaasti kuitenkin yhteen markettiin ostamaan muun muassa vanulappuja ja maitoa, joten aikaa jäi vähän liian niukalti kulkemiseen.Westbahnhof, jossa meidän piti vaihtaa U3:sta ja U6:seen petti meidät törkeästi. U6 ei ole kuulemma liikennöinyt koko kesänä eteläisellä reitillä remontin takia ja linja oli muutettu ratikkalinjaksi remontoitavan pätkän osalta, jos olen nyt ymmärtänyt oikein. Laura ja minä emme kuitenkaan tienneet asiasta, vaan luulimme U6 jo lopettaneen liikennöinin siltä illalta ja jouduimme keksimään toisen reitin kotia. Eka pohdimme paluuta Stephansplatzille U3:lla, sieltä vaihto U1 Schwedenplatzille, sieltä vaihto U4 eli kohti Spittelauta, josta lähtisi 35A bussi Glanzingiin kotipysäkille. Joo, koko idea oli suhteellisen järjetön. Voinen kuitenkin paljastaa, että tätä reittiä olimme tullut Stephansplatzille aiemmin illalla vielä parilla lisälinjalla maustettuna, joten kömmähdykset julkisen liikenteen kanssa jatkuvat osaltani myös täällä.
Ratkaisun avain kuitenkin oli S45. Meidän piti mennä vielä Westbahnhofilta Ottakringiin ja vaihtaa sieltä S-junaan. En ole ikinä ennen käyttänyt S-junaa, eikä Laurallakaan ollut enää muistikuvia sen käytöstä. Ottakringissä jouduimme seikkailemaan jonkin aikaa juosten metron ja randomin ratikkapysäkin väliä, kunnes löysimme rappuset ylös S-junan asemalle. Ehdimme viimeiseen S-junaan ehkä turhankin niukasti, kun pääsimme oikealle laiturille niin junan tuloon oli enää minuutti aikaa. Junalla sitten matkasimme Oberdöblingiin, koska luulimme 35A:n liikennöivän sitä kautta. Karuksi kohtaloksemme kuitenkin paljastui 35A:n liikennöivän Krottenbachstraßen kautta, eli pysäkkiä aiemmin. Hyppäsimme sitten 38:n ratikkaan päästäksemme Sievering Straßelle vaihtaaksemme siellä 39:n bussiin, mutta se ei enää liikennöinytkään, joten kävelimme kotia. Matka sieltä ei ole kovin pitkä, yli kilometrin mutta ei välttämättä edes kahta pitkä. Kotiin pääsin siis ehkä joskus klo 01 aikoihin, ei edes kauheasti nukuttanut.
Tänään vanhemmat lähtivät aikaisin töihin, mutta saatiin aloitella päivää omassa rytmissämme Noran kanssa. Tänäänkin on ihan sika kuuma päivä, joten maauimala kutsui. Menimme Krapfenwaldlbadiin (http://www.wien.gv.at/gallery2/m53/run.php?g2_itemId=23592), mikä on lähimaauimalaa isompi ja sieltä on uskomattoman kaunis näköala Wienin keskustaan. Sinne oli tullut myös Ässän isosisko Koo, jonka kanssa olemme menossa perjantaina en muista mikä sen nimi nyt taas olikaan -tapahtumaan. Koo Ässän tapaan puhuu suomea todella hyvin, vaikka hänellekin saksa on vahvempi kieli. Siellä aloin olla jo vähän turhan flunssainen ja kylmissäni, joten otin neuletakki päällä aurinkoa.
Nyt illalla oltiin taas kotona ja autoin Noraa Pokemon-pelin kanssa (kuinka päästä jääluolasta eteenpäin yeah). Tuli vähän ikävä vanhaa GameBoyta ja Goldenia, jotka jäi Suomeen. Pakko kans todeta näin kauniilla aasinsillalla eli olemattomalla sellaisella, että oon vähän liian kipeä. Toivon, ettei mulla ole kuumetta.
Ai niin, melkein unohdin! Toissapäivänä näin jotain kamalaa. Tai no, oon nähnyt jo vähän useamminkin, mutta siis en käsitä täkäläisiä etanoita. Siis niitä on aivan tuhottomasti varsinkin sateen jälkeen ja pimeän tultua. Eikä ne ole mitä tahansa pieniä etanoita, vaan valtavia! Oon jakanut ne neljään ryhmään: 1) Kotiloetanat, jotka ovat vähän liian reippaan kokoisia. Eilen koin ällöilyhetken astuessani sellaisen päälle ja potkiessani sen jäänteen vahingossa jalkapöydälleni. 2) Ruskeat etanat ovat suht normaaleja, mut turhan isoja. 3) Oranssit etanat on liian läskejä, liian limaisia ja liian isoja, eli aika kuvottavia. 4) Tappajaetanat eli leopardikuvioiset liian nopeat, noin 15cm mittaiset ja nälkäiset etanat, jotka popsivat kahden aiemman ryhmän edustajia erityisherkkunaan ryhmä 3. Oon alkanut saamaan kylmiä väreitä niiden kohdalla, koska ne on luonteeltaan niin epäetanamaisia niihin tavallisiin salaattihulluihin hitaisiin nössöihin verrattuna.
Yksilöinä etanoissa ei ole mitään vikaa, mutta siinä vaiheessa kun kävelytie on kuorrutettu niillä, alkaa niistä löytyä jotain vikaa. Mikä on ällöttävämpää kuin tuntea isojen limaisten möykkyjen litistyvän ja lätisevän jalkojesi alla sinun ollessasi vailla mahdollisuutta tehdä asialle jotain? Ehkä etanoiden kannibalismi, mutta joo, voisin mennä nukkumaan.
Tytöillä (Noralla ja Ässällä) alkaa koulu vasta 5. syyskuuta, joten vähän joustavalla rytmillä päästään liikkumaan päivisin. Eilen oli yhdeksän aikoihin herätys ja aamiainen, ettei aamu venyisi holtittomasti. Siinä sitten soiteltiin Lauralle ja udeltiin naapuriperheen päiväohjelmaa ehdotellen heille retkeä puistoon. Laura ja hänen vahdittavansa Ässä aikoivat mennä maauimalaan, jonne mekin päätimme lähteä lämpötilan huidellessa lähes +30C. Suomessa jengi käy rannoilla uimassa, mutta täällä järvien puutteessa täällä käydään maauimaloissa, jotka on ihan symppiksiä. Siellä sit norppailtiin valoisa aika ja lähdettiin kotiin safkaamaan.
Illalla lähdin Lauran kanssa tsekkailemaan Wieniä. Alunperin meidän piti lähteä randomisti jonnekin kiertelemään, mutta päätimme kuitenkin vain mennä Stephansplatzille eli ihan kaupungin keskustaan. Ostimme juustomakkarat (oi tiedän tiedän, minä niin sanotusti vihaan makkaroita ja erityisesti juustomakkaroita, mutta täällä kaikki liha maistuu jotenkin erityisen ihanalta) ja istuimme pääkadun varrella katselemassa ihmisvirtaa ja ihailemassa arkkitehtuuria. Täytyy ottaa takaisin kaikki pettymykseni rakennusten suhteen, sillä nyt taas olin ihan ällikällä löyty ne taas nähdessäni. En tajua enää, miten muka moisiin pytinkeihin voisi pettyä edes minä.
Metrot kulkevat arkena ja loma-aikaan vain klo 00:30 asti suunnilleen, joten lähdimme jo hyvissä ajoin klo 23:30 Stephansplatzilta kohti Westbahnhofia (voitte seurata seikkailua tämän avulla: http://homepage.univie.ac.at/horst.prillinger/metro/m/largemap-s-wien.html). Jäätiin innokkaasti kuitenkin yhteen markettiin ostamaan muun muassa vanulappuja ja maitoa, joten aikaa jäi vähän liian niukalti kulkemiseen.Westbahnhof, jossa meidän piti vaihtaa U3:sta ja U6:seen petti meidät törkeästi. U6 ei ole kuulemma liikennöinyt koko kesänä eteläisellä reitillä remontin takia ja linja oli muutettu ratikkalinjaksi remontoitavan pätkän osalta, jos olen nyt ymmärtänyt oikein. Laura ja minä emme kuitenkaan tienneet asiasta, vaan luulimme U6 jo lopettaneen liikennöinin siltä illalta ja jouduimme keksimään toisen reitin kotia. Eka pohdimme paluuta Stephansplatzille U3:lla, sieltä vaihto U1 Schwedenplatzille, sieltä vaihto U4 eli kohti Spittelauta, josta lähtisi 35A bussi Glanzingiin kotipysäkille. Joo, koko idea oli suhteellisen järjetön. Voinen kuitenkin paljastaa, että tätä reittiä olimme tullut Stephansplatzille aiemmin illalla vielä parilla lisälinjalla maustettuna, joten kömmähdykset julkisen liikenteen kanssa jatkuvat osaltani myös täällä.
Ratkaisun avain kuitenkin oli S45. Meidän piti mennä vielä Westbahnhofilta Ottakringiin ja vaihtaa sieltä S-junaan. En ole ikinä ennen käyttänyt S-junaa, eikä Laurallakaan ollut enää muistikuvia sen käytöstä. Ottakringissä jouduimme seikkailemaan jonkin aikaa juosten metron ja randomin ratikkapysäkin väliä, kunnes löysimme rappuset ylös S-junan asemalle. Ehdimme viimeiseen S-junaan ehkä turhankin niukasti, kun pääsimme oikealle laiturille niin junan tuloon oli enää minuutti aikaa. Junalla sitten matkasimme Oberdöblingiin, koska luulimme 35A:n liikennöivän sitä kautta. Karuksi kohtaloksemme kuitenkin paljastui 35A:n liikennöivän Krottenbachstraßen kautta, eli pysäkkiä aiemmin. Hyppäsimme sitten 38:n ratikkaan päästäksemme Sievering Straßelle vaihtaaksemme siellä 39:n bussiin, mutta se ei enää liikennöinytkään, joten kävelimme kotia. Matka sieltä ei ole kovin pitkä, yli kilometrin mutta ei välttämättä edes kahta pitkä. Kotiin pääsin siis ehkä joskus klo 01 aikoihin, ei edes kauheasti nukuttanut.
Tänään vanhemmat lähtivät aikaisin töihin, mutta saatiin aloitella päivää omassa rytmissämme Noran kanssa. Tänäänkin on ihan sika kuuma päivä, joten maauimala kutsui. Menimme Krapfenwaldlbadiin (http://www.wien.gv.at/gallery2/m53/run.php?g2_itemId=23592), mikä on lähimaauimalaa isompi ja sieltä on uskomattoman kaunis näköala Wienin keskustaan. Sinne oli tullut myös Ässän isosisko Koo, jonka kanssa olemme menossa perjantaina en muista mikä sen nimi nyt taas olikaan -tapahtumaan. Koo Ässän tapaan puhuu suomea todella hyvin, vaikka hänellekin saksa on vahvempi kieli. Siellä aloin olla jo vähän turhan flunssainen ja kylmissäni, joten otin neuletakki päällä aurinkoa.
Nyt illalla oltiin taas kotona ja autoin Noraa Pokemon-pelin kanssa (kuinka päästä jääluolasta eteenpäin yeah). Tuli vähän ikävä vanhaa GameBoyta ja Goldenia, jotka jäi Suomeen. Pakko kans todeta näin kauniilla aasinsillalla eli olemattomalla sellaisella, että oon vähän liian kipeä. Toivon, ettei mulla ole kuumetta.
Ai niin, melkein unohdin! Toissapäivänä näin jotain kamalaa. Tai no, oon nähnyt jo vähän useamminkin, mutta siis en käsitä täkäläisiä etanoita. Siis niitä on aivan tuhottomasti varsinkin sateen jälkeen ja pimeän tultua. Eikä ne ole mitä tahansa pieniä etanoita, vaan valtavia! Oon jakanut ne neljään ryhmään: 1) Kotiloetanat, jotka ovat vähän liian reippaan kokoisia. Eilen koin ällöilyhetken astuessani sellaisen päälle ja potkiessani sen jäänteen vahingossa jalkapöydälleni. 2) Ruskeat etanat ovat suht normaaleja, mut turhan isoja. 3) Oranssit etanat on liian läskejä, liian limaisia ja liian isoja, eli aika kuvottavia. 4) Tappajaetanat eli leopardikuvioiset liian nopeat, noin 15cm mittaiset ja nälkäiset etanat, jotka popsivat kahden aiemman ryhmän edustajia erityisherkkunaan ryhmä 3. Oon alkanut saamaan kylmiä väreitä niiden kohdalla, koska ne on luonteeltaan niin epäetanamaisia niihin tavallisiin salaattihulluihin hitaisiin nössöihin verrattuna.
Yksilöinä etanoissa ei ole mitään vikaa, mutta siinä vaiheessa kun kävelytie on kuorrutettu niillä, alkaa niistä löytyä jotain vikaa. Mikä on ällöttävämpää kuin tuntea isojen limaisten möykkyjen litistyvän ja lätisevän jalkojesi alla sinun ollessasi vailla mahdollisuutta tehdä asialle jotain? Ehkä etanoiden kannibalismi, mutta joo, voisin mennä nukkumaan.
maanantai 15. elokuuta 2011
Viimeistä tippaa
Oon nyt junassa matkalla Tikkurilaa kohti. Väsyttää jonkin verran, kun en jännitykseltä saanutkaan unta kunnolla ja Flow verotti myös vähäsen. (Nopea Flow-hypetys, jee! Oli vähän säätöä lipun kanssa, mutta onneksi järjestäjät olivat enemmän kuin joustavia. Oon vaan niin kiitollinen.) Vielä eilen olin tosi cool tän kaiken muuttamisen kanssa, mutta nyt oon taas tulevaisuudesta haltioitunut kakara.
Pakkaaminen meni vähän viime tippaan, aloitin vasta eilen illalla ja viimeistelin tänä aamuna. Tuossa puoli tuntia ennen junan lähtöä päätin varmuuden vuoksi mitata laukun painon, mikä kannatti todellakin. Tosi harvoin pakkaan painorajaa lähellekään, mutta nyt meni 6-3kg yli (en oo ihan varma mun lennon painorajasta, pitää tutkia). Joillekin ehdin henkseleitä paukutellen ilmoittaa, että otan mukaan vain vähän vaatteita ym., mutta no joo, melkein koko vaatekaapin menin tunkemaan tuohon matkalaukkuun. Laukun vetoketjutkin meinas mennä sijoiltaan, mutta sain sen onneksi hilattua kondikseen kasvaneesta paniikista huolimatta.
Soitin sitten taksin viemään mua Matkakeskukselle ja siunailin mielessäni tehokkaita ja vahvoja taksimiehiä. Mun tuurilla sain sitten energisimmät päivänsä nähneen harmaantuvan herrasmiehen, joka ei edes tajunnut, miten mun laukkua kannattaisi kantaa. Liikenteessäkin se vain mateli ja uinahteli hidastempoisen viulukonserton tahdissa. Onneksi ehdin kuitenkin tähän junaan, sillä muuten olisi ollut hieman kusista. Nyt minä ja ylipainoinen pinkki unelmani istumme tyytyväisinä viereisillä penkeillä, laukkurukka kun on liian iso sekä käytävälle että lukittaviin kaappeihin ja liian painava pistettäväksi ylös.
Lento lähtee vasta klo 14:50, mutta mielummin ajoissa kuin myöhässä paikalla. Lentokentällä pitää sitten vähän sumplia noiden matkatavaroidenkin kanssa, yeah. :--) Onneks tein jo kotona lähtöselvityksen, joten voin sit rauhassa pohtia laukkuongelmaani. Äsken itse asiassa tsekkasin, että tuolle lennolle saisi ottaa matkatavaroita yhteensä 32kg edestä käsimatkatavarat mukaan laskettuna, en tiedä uskoako vaiko eikö. Toisessa mestassa sanotaan, et raja on 20kg. Ehkä mun pitäis soittaa jonnekin ja tarkistaa asia ajoissa eli vähän viime tipassa, sillä lipussa tai muissa dokumenteissa ei asiaa mainita.
Laura tulee samalle lennolle mun kanssa, matkaseuraa tarvitsen nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Laura lähtee mun Itävalta-perheen tuttavaperheen au pairiksi, eli tullaan olemaan varmasti aika paljon tekemisissä tulevaisuudessa. Hullun maukasta vaan saada kohtalotovereita matkalle mukaan, voin sit Lauran kanssa rauhassa rageta kaikesta. :D Heidikin muuttaa syyskuun puolella Wieniin, joten ei tarvitse ainakaan seuran puutteesta ehkä kärsiä. Pitää vielä pohtia tapoja soluttautua paikallisten joukkoon, jotta saisin suomen ja englannin kielen lisäksi treenattua saksaakin.
Tsekkailin eilen keikkojen perään ja Wieniin on tulossa tämän vuoden puolella mm. Digitalism, Volbeat, Fleet Foxes, Soup&Skin ja Tori Amos. Voisi eksyä jollekin keikalle edes. Harmi, että klassisen musiikin rintamalla missasin jo Smetanan, blöö. Menen sitten varmaan kuuntelemaan Händeliä jossain välissä lohdutukseksi.
Vähän lapsellista ehkä, mutta odotan jo innolla sitä hetkeä, jolloin pääsen vaihtamaan Facebookiin Wienin tämänhetkiseksi kaupungikseni. :D Ja au pair -työt profiiliin tietojen sekaan, maukasta. Tania kerran totesi, että hänen vaihtovuotensa tuntui elämältä elämän sisällä ja uskon mulle käyvän samalla tavalla Itävallassa.
Kirjoitelkaa mulle etanapostia, se olisi aika söpöä ja nostalgista. Oon vaan tosi huono kirjekaveri, kersanakin kaikki kirjeenvaihto tyssäs lopulta mun laiskuuteen vastata, mut lupaan yrittää ainakin. Pistäkää mulle viestiä faboon, puhelimeen, blogiin, s-postiin tai minne vaan, jos haluatte saada mun Wienin osoitteen. Voin sitten lähettää teille tekotaiteellisia maisemakortteja, höhöhö. Saan myös paikallisen liittymän, mutta pidän Suomi-liittymää myös mukana. Wieniläisen numeron saa myös kysymällä. :)
Yksi pieni asia ärsyttää kyl Wienissä: siellä on liian kuuma ja liian kesä. Just kun täällä olisi alkamassa villapaitakelit ainakin mun sisäisen kelloni mukaan, niin joudunkin keskellä helteitä raah. Vuorokauden keskilämpötila seuraavat pari kuukautta on about +20°C, meidän perheen pihan viinirypäleet kypsyvät esimerkiksi lokakuussa vasta. Talvea pelkään jo hieman etukäteen, keskilämpötila joulukuussa on suunnilleen -/+0°C mmmm. Kumpparit jätin kotia, pitää yrittää saada ne jotenkin tänne ennen loskakelejä.
Suomeen tuun seuraavan kerran joskus joulukuussa, en tiedä vielä tarkkoja aikoja. Silloin haluaisin pyörähtää Jyväskylässä ja Helsingissä, ei aikaa varmaan edes riitä muuhun. Pitää vielä tsiigailla ja yrittää harjoitella sitä asia kerrallaan etenemistä.
Ah, ihana päästä takaisin Wieniin. Auf wiedersehen, törmäillään joko täällä tai Suomessa!
Pakkaaminen meni vähän viime tippaan, aloitin vasta eilen illalla ja viimeistelin tänä aamuna. Tuossa puoli tuntia ennen junan lähtöä päätin varmuuden vuoksi mitata laukun painon, mikä kannatti todellakin. Tosi harvoin pakkaan painorajaa lähellekään, mutta nyt meni 6-3kg yli (en oo ihan varma mun lennon painorajasta, pitää tutkia). Joillekin ehdin henkseleitä paukutellen ilmoittaa, että otan mukaan vain vähän vaatteita ym., mutta no joo, melkein koko vaatekaapin menin tunkemaan tuohon matkalaukkuun. Laukun vetoketjutkin meinas mennä sijoiltaan, mutta sain sen onneksi hilattua kondikseen kasvaneesta paniikista huolimatta.
Soitin sitten taksin viemään mua Matkakeskukselle ja siunailin mielessäni tehokkaita ja vahvoja taksimiehiä. Mun tuurilla sain sitten energisimmät päivänsä nähneen harmaantuvan herrasmiehen, joka ei edes tajunnut, miten mun laukkua kannattaisi kantaa. Liikenteessäkin se vain mateli ja uinahteli hidastempoisen viulukonserton tahdissa. Onneksi ehdin kuitenkin tähän junaan, sillä muuten olisi ollut hieman kusista. Nyt minä ja ylipainoinen pinkki unelmani istumme tyytyväisinä viereisillä penkeillä, laukkurukka kun on liian iso sekä käytävälle että lukittaviin kaappeihin ja liian painava pistettäväksi ylös.
Lento lähtee vasta klo 14:50, mutta mielummin ajoissa kuin myöhässä paikalla. Lentokentällä pitää sitten vähän sumplia noiden matkatavaroidenkin kanssa, yeah. :--) Onneks tein jo kotona lähtöselvityksen, joten voin sit rauhassa pohtia laukkuongelmaani. Äsken itse asiassa tsekkasin, että tuolle lennolle saisi ottaa matkatavaroita yhteensä 32kg edestä käsimatkatavarat mukaan laskettuna, en tiedä uskoako vaiko eikö. Toisessa mestassa sanotaan, et raja on 20kg. Ehkä mun pitäis soittaa jonnekin ja tarkistaa asia ajoissa eli vähän viime tipassa, sillä lipussa tai muissa dokumenteissa ei asiaa mainita.
Laura tulee samalle lennolle mun kanssa, matkaseuraa tarvitsen nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Laura lähtee mun Itävalta-perheen tuttavaperheen au pairiksi, eli tullaan olemaan varmasti aika paljon tekemisissä tulevaisuudessa. Hullun maukasta vaan saada kohtalotovereita matkalle mukaan, voin sit Lauran kanssa rauhassa rageta kaikesta. :D Heidikin muuttaa syyskuun puolella Wieniin, joten ei tarvitse ainakaan seuran puutteesta ehkä kärsiä. Pitää vielä pohtia tapoja soluttautua paikallisten joukkoon, jotta saisin suomen ja englannin kielen lisäksi treenattua saksaakin.
Tsekkailin eilen keikkojen perään ja Wieniin on tulossa tämän vuoden puolella mm. Digitalism, Volbeat, Fleet Foxes, Soup&Skin ja Tori Amos. Voisi eksyä jollekin keikalle edes. Harmi, että klassisen musiikin rintamalla missasin jo Smetanan, blöö. Menen sitten varmaan kuuntelemaan Händeliä jossain välissä lohdutukseksi.
Vähän lapsellista ehkä, mutta odotan jo innolla sitä hetkeä, jolloin pääsen vaihtamaan Facebookiin Wienin tämänhetkiseksi kaupungikseni. :D Ja au pair -työt profiiliin tietojen sekaan, maukasta. Tania kerran totesi, että hänen vaihtovuotensa tuntui elämältä elämän sisällä ja uskon mulle käyvän samalla tavalla Itävallassa.
Kirjoitelkaa mulle etanapostia, se olisi aika söpöä ja nostalgista. Oon vaan tosi huono kirjekaveri, kersanakin kaikki kirjeenvaihto tyssäs lopulta mun laiskuuteen vastata, mut lupaan yrittää ainakin. Pistäkää mulle viestiä faboon, puhelimeen, blogiin, s-postiin tai minne vaan, jos haluatte saada mun Wienin osoitteen. Voin sitten lähettää teille tekotaiteellisia maisemakortteja, höhöhö. Saan myös paikallisen liittymän, mutta pidän Suomi-liittymää myös mukana. Wieniläisen numeron saa myös kysymällä. :)
Yksi pieni asia ärsyttää kyl Wienissä: siellä on liian kuuma ja liian kesä. Just kun täällä olisi alkamassa villapaitakelit ainakin mun sisäisen kelloni mukaan, niin joudunkin keskellä helteitä raah. Vuorokauden keskilämpötila seuraavat pari kuukautta on about +20°C, meidän perheen pihan viinirypäleet kypsyvät esimerkiksi lokakuussa vasta. Talvea pelkään jo hieman etukäteen, keskilämpötila joulukuussa on suunnilleen -/+0°C mmmm. Kumpparit jätin kotia, pitää yrittää saada ne jotenkin tänne ennen loskakelejä.
Suomeen tuun seuraavan kerran joskus joulukuussa, en tiedä vielä tarkkoja aikoja. Silloin haluaisin pyörähtää Jyväskylässä ja Helsingissä, ei aikaa varmaan edes riitä muuhun. Pitää vielä tsiigailla ja yrittää harjoitella sitä asia kerrallaan etenemistä.
Ah, ihana päästä takaisin Wieniin. Auf wiedersehen, törmäillään joko täällä tai Suomessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)