Kolmas päivä Wienissä ja oon kipeänä. Perinteiset flunssaoireet ja korvatkin on tukossa, blogin nimi on tällä hetkellä enemmän kuin osuva. Oon nyt kotona ollessani vaan lipittänyt teetä ja etsinyt villavaatteitani.
Tytöillä (Noralla ja Ässällä) alkaa koulu vasta 5. syyskuuta, joten vähän joustavalla rytmillä päästään liikkumaan päivisin. Eilen oli yhdeksän aikoihin herätys ja aamiainen, ettei aamu venyisi holtittomasti. Siinä sitten soiteltiin Lauralle ja udeltiin naapuriperheen päiväohjelmaa ehdotellen heille retkeä puistoon. Laura ja hänen vahdittavansa Ässä aikoivat mennä maauimalaan, jonne mekin päätimme lähteä lämpötilan huidellessa lähes +30C. Suomessa jengi käy rannoilla uimassa, mutta täällä järvien puutteessa täällä käydään maauimaloissa, jotka on ihan symppiksiä. Siellä sit norppailtiin valoisa aika ja lähdettiin kotiin safkaamaan.
Illalla lähdin Lauran kanssa tsekkailemaan Wieniä. Alunperin meidän piti lähteä randomisti jonnekin kiertelemään, mutta päätimme kuitenkin vain mennä Stephansplatzille eli ihan kaupungin keskustaan. Ostimme juustomakkarat (oi tiedän tiedän, minä niin sanotusti vihaan makkaroita ja erityisesti juustomakkaroita, mutta täällä kaikki liha maistuu jotenkin erityisen ihanalta) ja istuimme pääkadun varrella katselemassa ihmisvirtaa ja ihailemassa arkkitehtuuria. Täytyy ottaa takaisin kaikki pettymykseni rakennusten suhteen, sillä nyt taas olin ihan ällikällä löyty ne taas nähdessäni. En tajua enää, miten muka moisiin pytinkeihin voisi pettyä edes minä.
Metrot kulkevat arkena ja loma-aikaan vain klo 00:30 asti suunnilleen, joten lähdimme jo hyvissä ajoin klo 23:30 Stephansplatzilta kohti Westbahnhofia (voitte seurata seikkailua tämän avulla: http://homepage.univie.ac.at/horst.prillinger/metro/m/largemap-s-wien.html). Jäätiin innokkaasti kuitenkin yhteen markettiin ostamaan muun muassa vanulappuja ja maitoa, joten aikaa jäi vähän liian niukalti kulkemiseen.Westbahnhof, jossa meidän piti vaihtaa U3:sta ja U6:seen petti meidät törkeästi. U6 ei ole kuulemma liikennöinyt koko kesänä eteläisellä reitillä remontin takia ja linja oli muutettu ratikkalinjaksi remontoitavan pätkän osalta, jos olen nyt ymmärtänyt oikein. Laura ja minä emme kuitenkaan tienneet asiasta, vaan luulimme U6 jo lopettaneen liikennöinin siltä illalta ja jouduimme keksimään toisen reitin kotia. Eka pohdimme paluuta Stephansplatzille U3:lla, sieltä vaihto U1 Schwedenplatzille, sieltä vaihto U4 eli kohti Spittelauta, josta lähtisi 35A bussi Glanzingiin kotipysäkille. Joo, koko idea oli suhteellisen järjetön. Voinen kuitenkin paljastaa, että tätä reittiä olimme tullut Stephansplatzille aiemmin illalla vielä parilla lisälinjalla maustettuna, joten kömmähdykset julkisen liikenteen kanssa jatkuvat osaltani myös täällä.
Ratkaisun avain kuitenkin oli S45. Meidän piti mennä vielä Westbahnhofilta Ottakringiin ja vaihtaa sieltä S-junaan. En ole ikinä ennen käyttänyt S-junaa, eikä Laurallakaan ollut enää muistikuvia sen käytöstä. Ottakringissä jouduimme seikkailemaan jonkin aikaa juosten metron ja randomin ratikkapysäkin väliä, kunnes löysimme rappuset ylös S-junan asemalle. Ehdimme viimeiseen S-junaan ehkä turhankin niukasti, kun pääsimme oikealle laiturille niin junan tuloon oli enää minuutti aikaa. Junalla sitten matkasimme Oberdöblingiin, koska luulimme 35A:n liikennöivän sitä kautta. Karuksi kohtaloksemme kuitenkin paljastui 35A:n liikennöivän Krottenbachstraßen kautta, eli pysäkkiä aiemmin. Hyppäsimme sitten 38:n ratikkaan päästäksemme Sievering Straßelle vaihtaaksemme siellä 39:n bussiin, mutta se ei enää liikennöinytkään, joten kävelimme kotia. Matka sieltä ei ole kovin pitkä, yli kilometrin mutta ei välttämättä edes kahta pitkä. Kotiin pääsin siis ehkä joskus klo 01 aikoihin, ei edes kauheasti nukuttanut.
Tänään vanhemmat lähtivät aikaisin töihin, mutta saatiin aloitella päivää omassa rytmissämme Noran kanssa. Tänäänkin on ihan sika kuuma päivä, joten maauimala kutsui. Menimme Krapfenwaldlbadiin (http://www.wien.gv.at/gallery2/m53/run.php?g2_itemId=23592), mikä on lähimaauimalaa isompi ja sieltä on uskomattoman kaunis näköala Wienin keskustaan. Sinne oli tullut myös Ässän isosisko Koo, jonka kanssa olemme menossa perjantaina en muista mikä sen nimi nyt taas olikaan -tapahtumaan. Koo Ässän tapaan puhuu suomea todella hyvin, vaikka hänellekin saksa on vahvempi kieli. Siellä aloin olla jo vähän turhan flunssainen ja kylmissäni, joten otin neuletakki päällä aurinkoa.
Nyt illalla oltiin taas kotona ja autoin Noraa Pokemon-pelin kanssa (kuinka päästä jääluolasta eteenpäin yeah). Tuli vähän ikävä vanhaa GameBoyta ja Goldenia, jotka jäi Suomeen. Pakko kans todeta näin kauniilla aasinsillalla eli olemattomalla sellaisella, että oon vähän liian kipeä. Toivon, ettei mulla ole kuumetta.
Ai niin, melkein unohdin! Toissapäivänä näin jotain kamalaa. Tai no, oon nähnyt jo vähän useamminkin, mutta siis en käsitä täkäläisiä etanoita. Siis niitä on aivan tuhottomasti varsinkin sateen jälkeen ja pimeän tultua. Eikä ne ole mitä tahansa pieniä etanoita, vaan valtavia! Oon jakanut ne neljään ryhmään: 1) Kotiloetanat, jotka ovat vähän liian reippaan kokoisia. Eilen koin ällöilyhetken astuessani sellaisen päälle ja potkiessani sen jäänteen vahingossa jalkapöydälleni. 2) Ruskeat etanat ovat suht normaaleja, mut turhan isoja. 3) Oranssit etanat on liian läskejä, liian limaisia ja liian isoja, eli aika kuvottavia. 4) Tappajaetanat eli leopardikuvioiset liian nopeat, noin 15cm mittaiset ja nälkäiset etanat, jotka popsivat kahden aiemman ryhmän edustajia erityisherkkunaan ryhmä 3. Oon alkanut saamaan kylmiä väreitä niiden kohdalla, koska ne on luonteeltaan niin epäetanamaisia niihin tavallisiin salaattihulluihin hitaisiin nössöihin verrattuna.
Yksilöinä etanoissa ei ole mitään vikaa, mutta siinä vaiheessa kun kävelytie on kuorrutettu niillä, alkaa niistä löytyä jotain vikaa. Mikä on ällöttävämpää kuin tuntea isojen limaisten möykkyjen litistyvän ja lätisevän jalkojesi alla sinun ollessasi vailla mahdollisuutta tehdä asialle jotain? Ehkä etanoiden kannibalismi, mutta joo, voisin mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti