Eilen satoi, satoi ja satoi ja lämpötila oli huikeat +13C päivällä. Onneksi oli sunnuntai, jolloin ei oikeastaan ole edes paljoa tekemistä kaupungilla. Sunnuntaisin täällä on kaikki kaupat kiinni, vain kahvilat, ravintolat ja muut vastaavat pitävät ovensa auki, eli ihmiset käyvät lähinnä ulkona syömässä ja viettävät aikaa perheidensä kanssa. Täällä on tällä hetkellä keskustelua sunnuntaiaukiolon mahdollistamisesta tiettyinä aikoina kesäisin ja talvisin, kuten Suomessakin oli ennen.
Meidän sunnuntai koostui lähinnä kotona makoilemisesta. Kävimme naapurin luona kylässä ja he meillä vierailemassa heti perään, sillä perheet ovat sopineet keskenään kissojen ruokkimisesta silloin, kun toinen perhe on poissa. Kävin kai kahdesti tai yhdesti päiväunilla, en oikein enää muista. Sadesää tekee meitsistä harvinaisen väsyneen ja laiskan. Katottiin minikokoisesta telkkarista dokumenttia Wienin vedenjakelujärjestelmästä, mutta se siitä rauhallisesta lepopäivästä.
Tänään oli parempi sää, +20C ja satoi vaan aamulla ja illalla. Käytiin sitten huvipuiston sijasta naapuriperheen suomalaisen au pairin ja perheen lapsen + omalla au pair -poppoolla elokuvissa katsomassa Kung fu panda 2. Onneksi leffan seuraaminen ei vaatinut kielitaitoa, riitti kun osasi katsoa kuvia ja nyyhkiä oikeassa kohdassa. Oli vähän säälittävää olla niin isossa salissa, kun paikkoja siellä oli kaiketi 750 ja rivejä 24, mutta jengiä ehkä 30 jos sitäkään. Popparikioskin miesmyyjä oli kyl semisäälittävä tapaus, ei oikein handlannu tai osannut mitään. Eka meinas jättää toiselle tytöistä vaihtorahat antamatta, sitten se mokas mun ja Noran tilauksen ja sit vielä leväytti mun popparit osin siihen tiskille.
En tiedä, et stressaako asiakaspalvelijat sitten jotenkin yleisemmin ulkomaalaisista asiakkaista, sillä oon huomattavan usein saanut tsempata ja rauhoitella myyjiä, kun ne möhlää tai ei osaa puhua englantia. Tänään olin itsekseni shoppaamassa ostoskeskuksessa, missä jokainen myyjä vähän failaili. Mut siis pakko vähän ottaa takaisin syytöstäni huonosta asiakaspalvelusta, sillä ehkä enää 10% paikoista kohtaa tympeetä kohtelua. Sekin on yleensä liittynyt joko ruuhkaan tai siihen, että ulkomaalaisuus paljastuu liian hyvissä ajoin.
Pakko muuten säälittävästi ylpeillä eläinbongauspointseillani, tähän mennessä oon nähnyt miljoona pulua ja varpusta, yhden korpin, yhden mäyrän ja n. 30 kyhmyjoutsenta kaikkien kissojen ja koirien lisäksi, jee. Mäyrä oli huisa.
Tupakointi on tosi yleistä täällä. Monissa paikoissa saa polttaa sisällä, vaikka kiellot ovat hitusen laajentuneetkin. Jengi kans polttaa missä huvittaa. Tänään kun kuljin illalla itekseni ostoskeskuksen sivuportaikossa, jossa oli kasa teinityttöjä röökillä, niiden katse oli kuin kaneilla rekan ajovaloissa. Muutenkin teinit vaikuttaa polttelevan täällä mielellään salaa, toissailtana bustasin pari poikaa bussipysäkin takaa samoilla ilmeillä.
Täällä potkulaudat ovat ilmeisesti vielä aika pop. Koko ajan jossain joku potkulautailee ja näin. Voisin liittää tähän jonkun tekotaiteellisen kuvan potkulautailevasta söpöstä tytöstä, mut taidan skipata.
Ps. täällä vastustetaan laajalti ydinvoimaa ja mun missiona on saada "Atomivoimaako? Ei kiitos" -pinssistä saksan kielinen versio tässä joskus ennemmin tai myöhemmin. H&M:n myyjä kyseli iloisena, et millä kielellä toi on kirjoitettu, semisti absurdia.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Höllii
Vitsi, kun täällä on ollut jo näiden kahden päivän aikana niin mahtavaa ja upeaa. Perheeni on aivan ihana, oloni on enemmän kuin kodikas ja tunnen jo löytäneeni paikkani täällä. Alan hahmottamaan paikkoja paremmin ja muistan jo nyt, miten pääsee kotoa keskustaan ja takaisin eri reittejä pitkin. Jotenkin todella hullua, miten nopeasti olen sinut tämän kaiken kanssa. Oletin etsiväni kiivaammin paikkaani ja olevani enemmän asioista pihalla, mutta enpä sitten näemmä olekaan. Tekisi mieli nyt vain saada kaikki ja heti, en malttaisi sinällään lähteä edes takaisin Suomeen täältä, mutta onneksi 1,5kk menee nopeasti.
Perheeseeni kuuluu suomalainen Hanna, itävaltalainen Klaus ja 9-vuotias Nora, jotka kaikki ovat aivan mahtavia. Puhun heidän kanssa suomea, mutta keskenään he puhuvat lähinnä saksaksi. Tunnelma perheessä on ollut välittävä, rento ja jengi heittää hyvää settii, esimerkiksi eilen illalla oltiin mun huoneessa laulamassa Kirkaa ja hengailtiin vaan rauhassa. On ollut ihanaa huomata, miten olo on ollut näin luonteva ja tervetullut, en olisi uskonut oikeastikaan olevani heti oma itseni täällä. He ovat vaan ihan mahtavia, en olisi varmaan voinut löytää sopivampaa perhettä itselleni mistään. Heidän nykyinen au pairikin on auttanut ja vastaillut kysymyksiini anteliaasti, hän oli jaksanut tehdä minulle jopa listoja asioista, joita minun on hyvä tietää.
Asuinalueeni 19. kaupunginosassa on rauhallinen ja turvallinen ja täällä vallitsee pienimuotoinen kylämeininki. Oli tosi hauskaa, kun naapurin lapsia vain ramppasi ja ramppasi sisälle jatkuvalla syötöllä ja aidan yli huudeltiin aikuisten kesken kuulumisia. Kaikki ovat olleet kauhean mukavan oloisia ja ihmiset ottavat toiset vastaan rennosti ja lämpimästi. Läheisyyskulttuuri on luonnollisesti erilainen kuin Suomessa, sitä jäykkyyttä ei kyllä missään peitota.
Olen tähän mennessä nähnyt Wienistä ainoastaan lähinaapuruston, ydinkeskustan ja muutaman perusnähtävyyden, joten yleisvaikutelma on toistaiseksi tosi suppea. Jyrkkiä eroavaisuuksia ei ole kauheasti Suomen ja Itävallan välillä ainakaan vielä tullut esille. Pakko ainakin sanoa, että ihmiset käyttävät täällä aika vahvoja ja jotenkin raskaan oloisia hajusteita yleisesti, muttei luojan kiitos täällä meillä. Kun kävelin nykyisen au pairin kanssa ensimmäistä kertaa keskustassa, oli tuoksut aika tyrmääviä ja tuntui, että ilmaa olisi pitänyt leikata viidakkoveitsellä varsinkin miesten perässä kulkiessa. Myski on varmasti itävaltalaisten lempituoksu.
Asiakaspalvelu on paikoin aivan supertörkeää. Teki mieli vetää herneet nenään ensimmäisessä kaupassa, missä asioin. Ei minkäänlaista kontaktia, lähinnä käskyjä myyjän puolelta ja olo oli suorastaan epätervetullut. Ravintoloissa ja kahviloissa on ollut tähän mennessä hyvää palvelua aina, kuten myös putiikeissa ydinkeskustan ulkopuolella. Jotenkin lapsellisesti olen vieläkin tuohtunut ensikontaktistani paikalliseen asiakaspalvelukulttuuriin, en kyllä palaa enää kertaakaan siihen kenkäkauppaan. Menin sinne aika nopeasti saapumiseni jälkeen, koska tarvitsin uudet kengät puolikuolleiden ballerinojeni tilalle. Heti kaupan ulkopuolella heitin ballerinat roskikseen ja pistin uudet kengät jalkaan, sen verta kriittinen tilanne oli päällä. Onneksi se ei ehtinyt eskaloitua liikaa, sillä mahdollisuus akuuttiin kriisiin oli suuri.
Saksan kieli alkaa niin nopeasti muistumaan mieleen, ettei melkein oikeastikaan pysy edes perässä. Yhtäkkiä huomaan muistavani sanoja, joita en ole ajatellut vuosiin. Olen selaillut vanhaa yleissanakirjaa ja tankkaan tankkaamisen jälkeen sanoja muistiin. Parasta on ääntämisen harjoittelu, kun kyselen Noralta aina välillä, miten mikäkin sana lausutaan. Odotan kyllä todella paljon kielikurssejani sitten syksyllä, tekisi mieli jo nyt lähteä opiskelemaan kieltä kunnolla. Vielä vähän ujostuttaa puhua perheen ulkopuolisille ihmisille onnetonta saksaani, mutta kyllä se tästä vähitellen.
Olen syönyt vain kolme kertaa tähän mennessä kotona (eilen lounas, tänään aamupala ja iltapala), muuten olemme olleet aina ulkona. Nämä ovat varmaankin olleet vain spesiaalitapauksia lähinnä minun, loman alkamisen ja naapureiden kanssa treffaamisen takia. Täytyy sanoa, että ruoka kyllä maistuu vähän liiankin hyvin täällä, mutta parempi näin päin. Törkeästi olen kyllä vain mässännyt lihalla, pitäisi ehkä vähän rajoittaa. Voisin edes yrittää syödä välillä jotain kasvisruokaa esimerkiksi ulkona syödessä, mutta nyt alas on vain uponnut ehtaa 100% lihaa.
Hintataso vaikuttaisi olevan paikoin hieman halvempi, mutta keskimäärin sama kuin Suomessa. Snägäriruoka ja joukkoliikenne on ainakin halvempaa, mutta ravintolat ja tuotteet yleisesti ovat identtiset Suomen vastaavien kanssa. Alennusmyynnit ovat tosin parempia täällä, pakko päästä kunnolla vielä shoppaamaan ennen paluuta.
Ai niin, täällä saavat kaikki kissat ja koirat kulkea vapaasti, mikä on semisti hämmentävää. Esimerkiksi kissat jolkottelevat ihan yleisesti missä haluavat, ja se on aivan normaalia. Myös koirat kulkevat todella usein vapaana kaduilla ja pihoissa. Naapurissakin on usein irrallaan chihuahua, joka kuulemma tulee räksyttämään aina ohikulkijoiden perään tontin rajalle. Muutenkin eläimien likeinen läsnäolo tuntuu olevan todella luontevaa täällä, eläimiä ei pyritä pitämään samalla tavalla kurissa kuin Suomessa.
En vielä tiedä, mitä tulen tekemään loppumatkastani. Maanantaina menemme ehkä huvipuistoon, mutta muuten suunnitelmat ovat vähän auki. Haluaisin ainakin päästä shoppaamaan ja tutkimaan paikallista elämää ja kulttuuria tarkemminkin. Olen kuoriutunut täällä aivan kauheaksi informaationarkkariksi, en vain saa kylläkseni millään asioiden selvittämisestä ja tutkimisesta. Kysymystulvani vaikuttaa loputtomalta ja muistini potee ähkyä, mutta kun mikään ei riitä niin ei vaan riitä.
Tuntuu kuitenkin siltä, etten olisi voinut tehdä parempaa päätöstä kuin pitää välivuoden ja lähetä au pairiksi. Täällä ollessani en ole katunut päätöksiäni sekuntiakaan, kaikki tuntuu jotenkin niin tarkoitukselliselta jopa. Melkein houkuttelisi pitää toinenkin välivuosi heti perään, mutta sen suunnitteleminen taitaa olla kuitenkin liian aikaista.
Perheeseeni kuuluu suomalainen Hanna, itävaltalainen Klaus ja 9-vuotias Nora, jotka kaikki ovat aivan mahtavia. Puhun heidän kanssa suomea, mutta keskenään he puhuvat lähinnä saksaksi. Tunnelma perheessä on ollut välittävä, rento ja jengi heittää hyvää settii, esimerkiksi eilen illalla oltiin mun huoneessa laulamassa Kirkaa ja hengailtiin vaan rauhassa. On ollut ihanaa huomata, miten olo on ollut näin luonteva ja tervetullut, en olisi uskonut oikeastikaan olevani heti oma itseni täällä. He ovat vaan ihan mahtavia, en olisi varmaan voinut löytää sopivampaa perhettä itselleni mistään. Heidän nykyinen au pairikin on auttanut ja vastaillut kysymyksiini anteliaasti, hän oli jaksanut tehdä minulle jopa listoja asioista, joita minun on hyvä tietää.
Asuinalueeni 19. kaupunginosassa on rauhallinen ja turvallinen ja täällä vallitsee pienimuotoinen kylämeininki. Oli tosi hauskaa, kun naapurin lapsia vain ramppasi ja ramppasi sisälle jatkuvalla syötöllä ja aidan yli huudeltiin aikuisten kesken kuulumisia. Kaikki ovat olleet kauhean mukavan oloisia ja ihmiset ottavat toiset vastaan rennosti ja lämpimästi. Läheisyyskulttuuri on luonnollisesti erilainen kuin Suomessa, sitä jäykkyyttä ei kyllä missään peitota.
Olen tähän mennessä nähnyt Wienistä ainoastaan lähinaapuruston, ydinkeskustan ja muutaman perusnähtävyyden, joten yleisvaikutelma on toistaiseksi tosi suppea. Jyrkkiä eroavaisuuksia ei ole kauheasti Suomen ja Itävallan välillä ainakaan vielä tullut esille. Pakko ainakin sanoa, että ihmiset käyttävät täällä aika vahvoja ja jotenkin raskaan oloisia hajusteita yleisesti, muttei luojan kiitos täällä meillä. Kun kävelin nykyisen au pairin kanssa ensimmäistä kertaa keskustassa, oli tuoksut aika tyrmääviä ja tuntui, että ilmaa olisi pitänyt leikata viidakkoveitsellä varsinkin miesten perässä kulkiessa. Myski on varmasti itävaltalaisten lempituoksu.
Asiakaspalvelu on paikoin aivan supertörkeää. Teki mieli vetää herneet nenään ensimmäisessä kaupassa, missä asioin. Ei minkäänlaista kontaktia, lähinnä käskyjä myyjän puolelta ja olo oli suorastaan epätervetullut. Ravintoloissa ja kahviloissa on ollut tähän mennessä hyvää palvelua aina, kuten myös putiikeissa ydinkeskustan ulkopuolella. Jotenkin lapsellisesti olen vieläkin tuohtunut ensikontaktistani paikalliseen asiakaspalvelukulttuuriin, en kyllä palaa enää kertaakaan siihen kenkäkauppaan. Menin sinne aika nopeasti saapumiseni jälkeen, koska tarvitsin uudet kengät puolikuolleiden ballerinojeni tilalle. Heti kaupan ulkopuolella heitin ballerinat roskikseen ja pistin uudet kengät jalkaan, sen verta kriittinen tilanne oli päällä. Onneksi se ei ehtinyt eskaloitua liikaa, sillä mahdollisuus akuuttiin kriisiin oli suuri.
Saksan kieli alkaa niin nopeasti muistumaan mieleen, ettei melkein oikeastikaan pysy edes perässä. Yhtäkkiä huomaan muistavani sanoja, joita en ole ajatellut vuosiin. Olen selaillut vanhaa yleissanakirjaa ja tankkaan tankkaamisen jälkeen sanoja muistiin. Parasta on ääntämisen harjoittelu, kun kyselen Noralta aina välillä, miten mikäkin sana lausutaan. Odotan kyllä todella paljon kielikurssejani sitten syksyllä, tekisi mieli jo nyt lähteä opiskelemaan kieltä kunnolla. Vielä vähän ujostuttaa puhua perheen ulkopuolisille ihmisille onnetonta saksaani, mutta kyllä se tästä vähitellen.
Olen syönyt vain kolme kertaa tähän mennessä kotona (eilen lounas, tänään aamupala ja iltapala), muuten olemme olleet aina ulkona. Nämä ovat varmaankin olleet vain spesiaalitapauksia lähinnä minun, loman alkamisen ja naapureiden kanssa treffaamisen takia. Täytyy sanoa, että ruoka kyllä maistuu vähän liiankin hyvin täällä, mutta parempi näin päin. Törkeästi olen kyllä vain mässännyt lihalla, pitäisi ehkä vähän rajoittaa. Voisin edes yrittää syödä välillä jotain kasvisruokaa esimerkiksi ulkona syödessä, mutta nyt alas on vain uponnut ehtaa 100% lihaa.
Hintataso vaikuttaisi olevan paikoin hieman halvempi, mutta keskimäärin sama kuin Suomessa. Snägäriruoka ja joukkoliikenne on ainakin halvempaa, mutta ravintolat ja tuotteet yleisesti ovat identtiset Suomen vastaavien kanssa. Alennusmyynnit ovat tosin parempia täällä, pakko päästä kunnolla vielä shoppaamaan ennen paluuta.
Ai niin, täällä saavat kaikki kissat ja koirat kulkea vapaasti, mikä on semisti hämmentävää. Esimerkiksi kissat jolkottelevat ihan yleisesti missä haluavat, ja se on aivan normaalia. Myös koirat kulkevat todella usein vapaana kaduilla ja pihoissa. Naapurissakin on usein irrallaan chihuahua, joka kuulemma tulee räksyttämään aina ohikulkijoiden perään tontin rajalle. Muutenkin eläimien likeinen läsnäolo tuntuu olevan todella luontevaa täällä, eläimiä ei pyritä pitämään samalla tavalla kurissa kuin Suomessa.
En vielä tiedä, mitä tulen tekemään loppumatkastani. Maanantaina menemme ehkä huvipuistoon, mutta muuten suunnitelmat ovat vähän auki. Haluaisin ainakin päästä shoppaamaan ja tutkimaan paikallista elämää ja kulttuuria tarkemminkin. Olen kuoriutunut täällä aivan kauheaksi informaationarkkariksi, en vain saa kylläkseni millään asioiden selvittämisestä ja tutkimisesta. Kysymystulvani vaikuttaa loputtomalta ja muistini potee ähkyä, mutta kun mikään ei riitä niin ei vaan riitä.
Tuntuu kuitenkin siltä, etten olisi voinut tehdä parempaa päätöstä kuin pitää välivuoden ja lähetä au pairiksi. Täällä ollessani en ole katunut päätöksiäni sekuntiakaan, kaikki tuntuu jotenkin niin tarkoitukselliselta jopa. Melkein houkuttelisi pitää toinenkin välivuosi heti perään, mutta sen suunnitteleminen taitaa olla kuitenkin liian aikaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)