Run Forrest run!

Snobeilu on täällä liian halpaa. Skumppa lähtee parilla eurolla ja vastapoimitut mehevät persikat yhdellä. Kyytipojaksi ihanaa suklaata alkaen 40 snt/100 g levy. Niine hyvineen voi lähteä sitten Tonavan rannalle tai puistoon istumaan ja leikkimään suomalaista porvaria. Aikaa tämän kaiken saamiseen kuluu parhaimmillaan 5min, jos menee kohdepaikan lähikauppaan ostoksille. Ajattelin vain mainita.

Viime viikko oli ensimmäinen arkiviikko täällä, sillä koulut alkoivat vihdoin ja viimein. Eka koulupäivä kesti 30 minuuttia, ja porukoille tarjoiltiin skumppaa takapihalla. Epuilla oli söpöt pahviset tai kankaiset isot töttöröt täynnä karkkia ja vanhemmat joutuivat kanneskelemaan niitä lapsostensa perässä. Btw eppujen koulureput kuulemma maksaa jopa 100 euroa, mikä on aivan järjetön summa koulurepusta. Toisaalta sitä reppua käytetään vähintään se kolme vuotta ja se on kaiketi toimiva, niin kai se antaa rahalle jotain vastinetta sitten myöhemmin. Toivon ainakin näin, ettei vanhemmat raada turhaan lapsosten koulureppujen tähden.

Kun heitän Noraa kouluun aamuisin niin osa vanhemmista, erityisesti niin sanotusti se kauniimpi osapuoli nimensä mukaisesti, panostaa vähän suuremmalla arsenaalilla aamu-ulkonäköönsä tuodessaan lapsia kouluun. Ekana päivänä kotelomekot olivat yksi suosituimmista vaatevalinnoista ja osa näytti hius- ja meikkitaiteilijan kynsiin joutuneilta, eikä myöhemmin ole meno muuttunut paljoakaan ensivaikutelmasta. Okei, osa varmasti on töissä jossain pankissa, jossa täytyy olla huoliteltu, mutta ei pankkiinkaan noin tarvitsisi laittautua. Pakko sanoa, että vähän turhan usein pistää silmään nämä Gucci-äidit avoauton ratissa kruisailemassa Döblingissä. Kontrasti on ihan kiva verraten suomalaisiin äiteihin, jotka tuulipukuisena armeijana kärrää lapsensa kouluun tukka solmussa ja takussa 10 vuotta vanhalla, mutta toimivalla Mazdalla.

Nora käy koulun jälkeen Hortissa, josta haen hänet aina joskus klo 15:30 jälkeen. Ekalla kerralla yksin mennessä sinne lapset oikeasti naureskeli mun ulkonäölle ja tuli vähän paha mieli (sen voimasta viime postaus olikin tehty), mutta heti seuraavana päivänä ne jäi kiehnäämään mun ympärille ja yritti kommunikoida mun kanssa saksaksi tai englanniksi. Kyllä ne mokomat vintiöt lopulta mun sydämen sulatti alkukankeuksien jälkeen. Nykyään mun uutuudenviehätys on sitten kadonnut.

Bussit rasittaa mua osittain erinomaisuudestaan huolimatta. Aina kun meen bussipysäkille, bussi luikahtaa mun nenän edestä tiehensä. Ite oon vaan niin cool, etten oikeastaan koskaan juokse bussien perässä, mutta junien perässä sit kyllä myönnän juoksevani. Menestyisin varmaan paremmin bussijuoksussa, mutta kun niitä kulkee niin usein ja junia taas harvemmin ja harvinaisuuksiahan ei haluaisi päästää karkuun. Rakastan kyl katsoa julkisen liikenteen perässä juoksentelevia ihmisiä, sillä kaikki hienostorouvista spurguihin ryntäilee rinta rinnan kohti julkisia kulkuvälineitä kaikkialla. Ite aina junien perään juostessani rupean lopulta naureskelemaan ääneen itselleni menettäen lopullisesti mahdollisuuteni saavuttaa jo laiturilta lähtenyt juna. Ihmiset kyllä aina symppaa juoksijoita, oon varmaan ainoa tästä ilmiöstä huvittuva täällä.

Viime viikolla olin joku päivä, muistaakseni torstaina Volksgartenissa Biber-nimisen lehden juhlissa, kutsun sain Heidin kautta hänen university buddyltaan, joka oli organisoimassa juhlia. Tähän väliin on pakko jälleen kerran korostaa, että hipster-look ei ole oikeasti yleistä täällä. Suomessa näkee perustason hipstereitä aina ja joka paikassa, mutta täällä päivän aikana kohdatut hipsterit voi laskea parhaimmillaan yhdellä kädellä. Muitakaan pukeutumistyylejä ei täällä näe. Poissaolollaan loistaa emot, punkkarit, rokkarit, hevarit, japsiernut ynnä muut. Hippejä näkee välillä, mutta ne vaikuttaa sitten jotenkin true hipeiltä verraten suomalaisiin hippihenkisiin tyyppeihin. Anyway Heidillä ja mulla on ollut tapana aina ilmoittaa toiselle, jos bongaa hipsterin, koska kummatkin meistä halutaan ahmia sitä näkyä sen kauniin hetken verran. Biber-partyissa tulin kyl ähkyyn tyylikkäistä ihmisistä ja hipstereistä, ihan liikaa makeaa kerralla. Livebändinä esiintyi jokin hullun messevä puhallinorkesteri, jonka seassa sai tanssia. Olin vaan kauhean tylsä, kun en jaksanut seurustella, tanssia enkä ylipäätään kauheasti aktivoitua siellä, vaan lopulta lähdin kotia nukkumaan.

Viikonloppuna Heidi löysi randomilla Karlsplatzilta random gay clubin, mikä oli DTM potenssiin 947847302 ja helevetin hyvällä musiikilla varustettu, voitte unohtaa kaikki Katy Perryn Kiss the girlit. Parasta siellä kuitenkin oli taas hipsterit, voi kun sitä lookkia on niin ikävä täällä välillä. Pitäisi varmaan käydä lookbookissa viiltelemässä tuskaani. Ai nii, siellä pyörähteli kanssa Soup&Skinin laulaja minikokoisella tanssiparketilla meitsin kanssa, perus. Lähin sieltäkin vetää joskus aiemmin pois, kun alkaa vähän rasittaa 24/7 kulkeminen ja häärääminen. Ehkä mä saan vähitellen raahattua itseni ulos noista sheikkausluolista kohti cooleja mestoja ja tasattua mun viikko-ohjelmaa vähitellen. Heidille ja mulle ollaan heruteltu kerrasta toiseen Flex-nimistä baaria meidän kyseltyä indie-/elektrotarjonnan perään, voisi tulevana viikonloppuna käydä tsekkaamassa se.

Englantia kyllästyttää puhua pitkän päälle, koska siihen alkaa kehittyä ne tietyt keskustelukaaret ja fraasit, jotka toistuvat henkilöistä ja tilanteista riippumatta. Suomen kielenkin taso tuntuu heikentyvän osin, välillä ei vaan saa mieleen oikeita sanoja sitten lainkaan, joskus sana tulee mieleen ruotsiksi, saksaksi tai englanniksi. Välillä on noloa lukea blogia ja päivityksiä jälkikäteen, kun lauserakennevirheet, epämääräiset muodot ym. erheet kirkuvat takaisin. En jaksa edes jäsennellä, vaan kaikki tulee tänne ajatuspuurona. Saksaa jaksan sössöttää yllättävän urheasti, vaikka oikeasti hävettää aina keskustelun jälkeen muistella, mitä tulikaan sanottua.

Perheessäni käy Frau Jelena siivoamassa ja hän on aivan ihana matami. Todella äänekäs ja puhelias tapaus ehkä siivoojaksi, mutta aivan järisyttävän upea persoona on kyseessä! Parasta Frau Jelenassa on se, että hänen kanssa täytyy vain vääntää saksaa, sillä hänen puheripulinsa vaatii vastavuoroisuutta. Jos jonkun niin Frau Jelenan ansiosta tulen oppimaan ja käyttämään saksaa edes kahdesti kuukaudessa ilman pakomahdollisuuksia.

Perheen kissa on kova saalistamaan hiiriä näemmä. Viime tai toissaviikolla Minsky toi elävän hiiren joskus yöllä Noran huoneeseen, josta kehkeytyi vuorokauden ajan kestänyt operaatio. Lopulta hiiri saatiin elävänä ulos talosta. Toinen sattumus oli toissayönä ja tarina päättyi surullisemmin. Pieni hiiri makasi aamulla olohuoneen lattialla keräten koko perheen sympatiat. Frau Jelena lopulta heitti hiiren ulos talosta. Onneksi mulla ja Minskyllä ei ole vielä niin läheiset välit, että se toisi mulle mitään yöpaloja tai yllätysvirikkeitä.

Ja jee, lopulta sain kirjeen Suomesta! Kiitti Maria, meitsi vastaa sulle tällä viikolla vielä takaisin. Oli kyl päivän piristys toi sun kirje, pakko ihkuttaa sua julkisesti, pus. Voisin yrittää itsekin olla jollain tasolla aloitteellinen kirjoittaja sinne Suomen suuntaan, oon kirjoittanut viimeksi kirjeen kolme viikkoa sitten enkä ole vieläkään postittanut sitä.

Ajattelin hankkia kertakäyttökameran tässä parempaa odotellessa Suomesta, isosisko lupasi antaa omansa turhana tänne. Saan sillä toteutettua filmikameraunelmia söpöys- ja epälaadukkuuspointseilla, mikäs sen parempaa.

Kadehdin teitä kans sikana pimeydestä ja kylmyydestä, täällä oli tänäänkin yli +30C parhaimmillaan, eli liikaa mulle. Joskus pienenä olin vielä kesäihmisiä, mutta nyt oon jo vannoutunut syysihminen.

Ja lopuksi vielä mun ilouutinen elolleni täällä: löysin viime viikolla Otavan taivaalta! Se teki minut iloiseksi.