Kevätkevätkevät ja kuvitelkaa tähän rutosti sydämiä perään

Kevät on sellainen vuodenaika, joka oikeasti tulee puskan takaa. Ei pelkästään riitä, että lämpötila nousee ja on alkanut joku tietty kevätkuukausi, vaan kevät on saapunut silloin kun sen tuntee. Tänään lagasin kotona tekemättä mitään useita tunteja, kunnes raahasin itseni ulos kauppareissulle. Ikkunasta ulos katsellessani en aavistanut vielä mitään kummallista, siellä näytti olevan epämääräisen harmaa sää, vaikka lämpötila heilui +15 asteessa. Mieliala huiteli jossain väsymyksen ja vitsityksen välimaastossa ja energiataso oli kaivautunut Kiinaan asti piiloon. Matkalla bussipysäkille kevät kuitenkin tuli ja porasi väkivaltaisesti tiensä sieluni syvimpään sopukkaan saakka. Herran jumala sitä hormonien määrää, mitkä yhtäkkiä lähtivät liikkeelle. Tanssahdellen ohitin bussipysäkin päättäen sittenkin kävellä kauppaan, eihän sinne ole kuin lyhyt kävelymatka. Kauppareissuun upposi lopulta pari tuntia, kun päätinkin koukata puiston kautta. Sinne sitten jäin tunniksi istuskelemaan ja seuraamaan, kun koirat kirmailivat sinne tänne ja lapset kiljahtelivat ilosta laskiessaan liukumäkeä alas. Aaaaaaaaaaaaaaa miten maireana sitä voikaan olla! Antakaa mulle punaista pahvia, niin leikkelen niistä sydämiä ja heitän niitä alas Stephansdomin tornista ja valtaan talon, jonka kuorrutan kukkasilla ja lintujen pesillä. Ehkä tästä syystä mä vihaankin kevättä, kun olo on niin hallitsematon tämän manian iskiessä. Aina kesällä saa sitten ja hävetä ja polttaa ne kaikki kevätrunot, joita oli suuressa huumassaan rustaillut. 

Ei mulla tällä kertaa tän enempää, ihanaa maaliskuuta kaikille!